Uusi sivubunkkeri perustettu!

Uusi sivubunkkeri perustettu!

Meillä on jo pidemmän aikaan ollut firman sisällä epäilys, että tiloissamme Aleksis Kiven kadun lelulaboratoriossa vierailee kutsumattomia vieraita. Markkinointistrategiaamme kopioidaan, avainhenkilöitä pyritään kalastelemaan muihin hommiin, ja ylipäätänsä firman sisäisiä tietoja vuotaa tahoille joille ei pitäisi. Mistä esimerkiksi Hämeenlinnan nuoret fanit tiesi, että ollaan tulossa Hämeenlinnan joulumarkkinoille 8.-9.12 ennen kuin tiesimme itsekkään? Vastauksia emme ole löytäneet mittavista tutkimuksista huolimatta, mutta teimme muutoksen joka oli välttämätön: Perustimme sivubunkkerin!

Technology of Young_uusi sivubunkkeri

Salakuva uudesta sivubunkkerista. Ydinpommin kestävä tämäkin. 

Olemme tähän mennessä hyvin avoimesti raportoineet tuotekehitykseen liittyvistä asioista, mutta nyt suuntaa piti muuttaa. Näin ollen en voi myöskään kertoa missä päin Suomea tämä toinen sivubunkkeri sijaitsee, puhumattakaan siitä mitä siellä tarkalleen tapahtuu. Hyvä uutinen, rakkaat lukijat, on kuitenkin se että parantunut riskienhallinta (ja viileä työskentelytila, tällä hetkellä bunkkereiden sisälämpötila n.5C)  rauhoittaa firman sisäistä, melko jännittynyttä ilmapiiriä. Sen seurauksena tuotekehitysosasto, Chief Creative Officer Hoo Hyvösen johdolla, pystyy taas työskentelemään tarmokkuudella ja sisulla johon olemme tottuneet.

Hoo Hyvönen_kesällä!

 

Faneille tarkennuksena: älkää olkoo huolissanne, tuotekehitys tapahtuu edelleen vanhassa tutussa Lelulaboratoriossa johon olette jatkossakin tervetulleita :)

 Alppilan lelulaboratorio

Ensi viikon keskiviikkona on luvassa vielä isompia uutisia, pysykää taajuuksilla!

 

Lue lisää

Lelujen pitkä historia

Lelujen pitkä historia

Romuttamon tarinoita - Osa 3

Romuttamon tarinoita - Osa 3

Joulu!

Joulu!

Kommentit

Ei kommentteja
Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua